Hollola
Liminka
Loviisa
Pori
Rauma

 


PLACE TO SLEEP HOTELS  

Yksinkertaisesti toimivaa
 

Tarinamme

 

Place to Sleep - Hotelli kaikille paikkakunnille

Ensimmäisenä Place to Sleep -hotellina ovensa aukaisi Loviisa toukokuussa 2017. Loviisassa on olemassa majoitustarvetta sekä vapaa-ajan- että työmatkustuksen muodossa, mutta kysyntä ei kuitenkaan välttämättä riitä operoimaan perinteistä isoa täyden palvelun hotellia kannattavasti ympäri vuoden. Place to Sleep Hotel tarjoaa nykyaikaista ja edullista majoitusta Loviisan keskustassa ja auttaa siten Loviisan muutakin elinkeinoelämää pärjäämään paremmin, kun turistit ja työmatkalaiset viettävät siellä enemmän aikaa. Loviisan jälkeen seuraavina hotelleina aukesivat Rauma ja Hollola vuoden 2018 alussa.

Yksi jo varmasti tiedossa oleva uusi hotellimme tulee aukeamaan syksyllä 2018 Liminkaan, joka on malliesimerkki rajallisen kysynnän ja Place to Sleep -konseptin yhteensopivuudesta pienemmällä paikkakunnilla.

Moni suomalainenkaan ei välttämättä tiedä Limingasta juuri mitään, korkeintaan tuntee sen nimeltä. Tosiasia kuitenkin on, että Limingassa Pohjanlahden rannikolla sijaitseva suistoalue on Euroopan ehkä paras lintujen bongausalue, jossa majailee noin 200 eri lintulajia. Alueen luonto vetää paikalle vuosittain tuhansia ja taas tuhansia lintuharrastajia Suomesta ja maailmalta. Tilastojen mukaan Limingassa majoitustarjonta linnuille on verrattain hyvällä tasolla, sillä alueella on yli 1 100 linnunpönttöä. Turisteille ja bongareille majoitusmahdollisuuksia on kuitenkin ollut tähän asti selkeästi vähemmän ja näin lintuharrastajat ovat majoittuneet isommissa lähikaupungeissa sijaitseviin hotelleihin.

Tämän tilanteen myötä Limingan kunnassa syntyi tahtotila saada hotellitason majoituspalveluita myös omaan kuntaan. Perinteiset ”täyden palvelun” hotellit vaativat kuitenkin kysyntää sadoille huoneille ollakseen kannattavia ja aivan niin paljon kysyntää lintubongareista ei kuitenkaan tule. Ratkaisuksi löytyi Place to Sleep Hotels, joka tarjoaa majoituspalveluja kustannustehokkaasti tuotettuna myös pienemmälle kysynnälle ja kapasiteetille. Lintubongarit tulevat Liminkaan lintujen vuoksi, eivät hakemaan elämyksiä luksushotellista ja sen lukuisista oheispalveluista. Place to Sleep -konseptin ansiosta voimme tarjota aina edullisesti laadukkaan ja siistin yöpaikan. Kaupungin muut palveluntarjoajat kuten ravintolat tarjoavat oheispalvelut niille, jotka niitä haluavat käyttää. Voittajia ovat siten sekä matkustajat että paikkakuntien elinkeinoelämä. 

Vaikka tarinamme alkutaival juontaakin pienemmille paikkakunnille, se ei tietenkään tarkoita, etteikö Place to Sleep soveltuisi yhtä hyvin myös suurempiin kaupunkeihin. Myös niissä matkustaa paljon ihmisiä, joiden ensisijaisena tarpeena on siisti huone ja hyvä sänky.  

Maailman fiksuin hotelliketju - 'Smart Hotel'

Visionamme on olla maailman fiksuin hotelliketju ja luomme kokonaan uuden hotellikategorian ’smart hotel’, mikä tarkoittaa seuraavaa.

  • Olemme fiksu valinta asiakkaille, raikasta ja edullista, hyvää vastinetta rahalle
  • Place to Sleep – hotelleja johdetaan fiksusti, pidämme konseptin kustannustehokkaana ja hyödynnämme mahdollisimman paljon teknologiaa, jotta voimme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman edulliset hinnat laadusta kuitenkaan tinkimättä.
  • Edullisista hinnoista huolimatta huoneissa panostetaan ydinasiaan eli nukkumiseen laadukkaiden sänkyjen muodossa, minkä lisäksi hotelliemme huoneet ovat hyvin varusteltuja. Huoneissa näkyy pohjoismainen raikkaus sekä yksinkertaistettu tyylikkyys eli maailmankuulu 'Nordic Simplicity'.

Konseptimme avulla voimme tarjota majoituspalveluita ympärivuotisesti ja kestävällä pohjalla myös pienemmillä paikkakunnilla, mikä rikastaa matkailumahdollisuuksia ja tekee myös työmatkustajille majoituksen löytymisen helpommaksi.

Toivotamme kaikki ty- ja vapaa-ajan matkaajat tervetulleeksi Place to Sleep –hotelleihin yksin, kaksin, perheen kesken tai vaikkapa isommassakin ryhmässä. 

Ensimmäiset kuukaudet Loviisassa takana – odotukset ylittyneet

Ensimmäinen kesä Place to Sleep Hotel Loviisassa oli menestys ja hotellimme löysi nopeasti paikkansa niin koti- kuin ulkomaisten matkalijoiden keskuudessa. Hotellin käyttöaste ylitti odotukset ja budjetin ja hotelli oli täyteen myyty lukuisina öinä. Erityisen ilahduttavaa oli huomata, että hyvin erilaiset asiakasryhmät työmatkustajista ja ryhmistä lomaileviin perheisiin löysivät hotellin nopeasti sen avaamisen jälkeen.

Ensimmäisten kokemusten perusteella voidaan siis todeta, että Place to Sleep –konseptille eli laadukkaalle majoitukselle järkihintaan on kysyntää. Tämä kannustaa meitä kehittämään konseptia edelleen ja tuomaan Place to Sleep hotelleja uusiin kaupunkeihin ympäri Suomea. Loviisa, Rauman, Holllolan ja jo julkaistun tulevan Limingan hotellien lisäksi meillä on neuvottelun alla yli kymmenen muuta kohdetta ympäri Suomea ja toivomme voivamme uutisoida niistä tarkemmin mahdollisimman pian.

Vilpittömät kiitokset kaikille asiakkaillemme, jotka ovat jo tulleet mukaan fiksumman majoituksen vallankumoukseen!

Hotellista ketjuksi, Place to Sleep Hotels nyt myös Raumalla ja Hollolassa

Puoli-filosofinen pohdintamme siitä, voiko yhtä hotellia kutsua ketjuksi, loppuu viimeistään nyt, kun Rauman ja Hollolan hotellit aukeavat ja Place to Sleep –hotelleista voidaan puhua monikossa. Rauman majoitustarjonta kasvaa Myllymäenkatu 3:ssa sijaitsevan Place to Sleep –hotellin myötä yli 60 vuoteella ja Hollolassa puolestaan on tarjolla aluksi 10 huonetta ja 2018 aikana rakennetaan lisää. Kaikki huoneet ovat sänkyjen lukumäärästä riippumatta tuttuun tapaan hyvin varusteltuja ja niistä löytyy laajakuva-TV, mikro, jääkaappi, vedenkeitin, työpöytä ja kahvia ja teetä. Maksuton WiFi kuuluu aina huonehintaan.

Huoneiden sisustuksessa on haluttu kertoa suomalaisen luonnon neljän vuodenajan tarinaa – mihin maisemaan sinä meillä heräät?

Loviisan hotellimme lunasti heti auettuaan paikkansa sikäläisessä majoitusmarkkinassa ja olemme ehtineet saada puolessa vuodessa hyvien käyttöasteiden lisäksi myös useita vakioasiakkaita. Olemme saaneet Loviisan hotellista mukavasti asiakaspalautetta, suuri kiitos siitä kaikille kyselyymme vastanneille. Positiivista palautetta on tullut paljon, etenkin konseptin helppous, majoituksen edullisuus sekä korkealaatuiset sänkymme on nostettu toistuvasti esiin. Huoneiden siisteydestä olemme saaneet keskiarvona 9/10. Arvokasta ja rakentavaa kritiikkiä on tullut myös ja siitä on saatu useita kehitysideoita, joita on sekä jo toteutettu että otettu huomioon uusia hotelleja suunniteltaessa. Matka jatkuu!

 

 
Päivitetty 13.8.2018

Asiakaspalvelu

Palvelemme sinua vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Tavoitat meidät numerosta:

050 598 3155

Info

Tilaa uutiskirje

Kuule ensimmäisenä miten majoituksen vallankumous etenee. Tilaa uutiskirjeemme TÄSTÄ.